27. kesäkuuta 2021

Palajakku ja terassilyhty

 Kun on koukussa virkkaamiseen, syntyy monenlaista käsityötä. Pitkän palatakin jälkeen tein lyhyen palajakun. Välillä teen pihahommia ja sitten taas tartun koukkuun. En ole lankahamstraaja, joten asioin kohtuullisen usein Lentävässä lapasessa ja samalla voi seurustella muiden kässäihmisten kanssa ja nauttia kupposen kahvia.

Lankana Malabrigo ja Käpynen-jakku on syntymässä.



Tässä jakku on jo muotoutumassa.

Käytin kahta värisävyä, mutta niinkuin usein
minulle käy, jouduin hakemaan lankaa lisää.
Toinen väri oli loppunut ja turvauduin sitten
Handun lankaan eli jakussa on kolmea väriä.
.
Kiinnikkeeksi laitoin yhden kivihelmen, joka
minulla oli jäänyt ylimääräiseksi muusta askartelusta.



Lanka riitti puolipitkiin hihoihin ja pituushan
riittää näin kesällä.

Välityönä tein terassilyhdyn ja odottelen pimeneviä
iltoja, kun laitan sisälle valonauhan.

Tähän työhön käytin Novitan valkoista puuvilla-
lankaa, jota meni tasan kaksi kerää.

Minulla oli kaksi erikokoista metallirengasta ja
mietin, mihin niitä käyttäisin.

Kohti tummenevia iltoja!


8. kesäkuuta 2021

Palatakki ja kesäpusero

Käsityöt kuuluvat myös kesääni ja nyt alkukesästä on valmistunut virkkaamalla pitkä palatakki, johon neuloin pääosan hihoista. Sitten syntyi lyhythihainen pusero ja nyt on tekeillä vähän tummemmilla sävyillä lyhyt jakku. Mihinkäs sitä virkkuri langoistaan pääsisi!

Virkkasin takin ihanan pehmeällä Lang Yarn Liza -langalla
(viskoosi-villa-silkki -sekoite) koukulla 2,5.

Lankaa meni himpan yli kilo. Käytin harmaata ja hentoa lilaa.
Hihoissa on pääasiassa luonnonvaaleata lankaa.



Päättelen langat aina pala kerrallaan niin, ettei tarvitse 
ahdistua siitä. Muutenkin on kiva tehdä paloista;
ne kun valmistuvat nopeasti.


En koskaan pingota paloja, koska ne ovat jo syntyessään sopivia.
Lopuksi höyrysilitän tuotoksen.

Toinen oma malli syntyi Handun mohairlangasta (44 %) ja 
Katian Concept -puuvilla-cashmir -langasta koukulla 2,5.



Malli syntyy miltei aina tehdessä. Nytkin huomasin, että
puserosta voisi tulla kiva hieman vinona ja niin tein.

Tässä kuvassa puseron selkämys.


Tältä pusero näyttää edestä.

Ja tältä päällä. Tämäkin on iholla tosi kivan tuntuinen.



Tämä on kiva kesäpusero hieman viileämmällä säällä.
Hyvää koronavapaata kesää kaikille!