8. heinäkuuta 2018

Neljän palan virkkausohjeet

Tervetuloa virkkaamaan Sädehtivää, Kehrää, Lehtevää ja Popparia! Neljää neliötä, joista sinulle on toivottavasti iloa sekä virkkaajana että niiden istuttajana vaikkapa tyynynpäälliseen, peittoon, ponchoon tai ties mihin oman mielesi mukaan. Tarjoan ohjeet ilmaiseksi, mutta toivon sinun mainitsevan minut suunnittelijana ja ohjeiden tekijänä.

Yleistä: Omat palani olen virkannut kolmella erivärisellä Novitan Cotton soft -langalla. 3x50 grammaa riitti minulla vajaaseen 6 palaan. Käytin koukkua 2,5 ja minun käsialallani palan koko on noin 14,5 cm.


Päättelemistä on ja ne langat, jotka voi, kannattaa päätellä seuraavan kerroksen taakse. Mikäli käytät yhtä väriä, mene aloitukseen piilosilmukoin, jos ei muutoin osu kohdalle. Jos tarvitset kovin monta piilosilmukkaa, katkaise lanka ja aloita uusi kerros ohjeen mukaan.

Silmukoista: Tässä en selitä perussilmukoita. Kerroksen aloituksessa puolipylväs = 2 kjs, pylväs = 3 kjs ja pitkäpylväs = 4 kjs. Kulmakerrokset aloitetaan aina kulmasta. Ohjeissa on mallikerta, jota toistetaan kerroksen ympäri ja joka sivulla. Kaikki kerrokset suljetaan ps:lla ensimmäiseen silmukkaan.

Lyhenteet ja erikoissilmukat: s = silmukka, kjs = ketjusilmukka, ps = piilosilmukka, ks = kiinteä silmukka, puolip = puolipylväs, p = pylväs, pp = pitkäpylväs (2 langankiertoa), KEs = edestä virkattu kohosilmukka, KTs = takaa virkattu kohosilmukka, pc = popcorn (5 pylvästä), kl = klusteri, nyppy (ei lyhennettä), hy = hyppää yli.

Huom! Kohosilmukka voi olla kiinteä, puolip, p tai pp. Kohosilmukat virkataan kevennettyinä eli heti silmukkalenkin alta. Mikäli virkataan silmukan varren ympäri, se mainitaan erikseen.

Edestä virkattu kohosilmukka (KEs): Ota langankierto koukulle (ei oteta ks:ssa), työnnä koukku seuraavan silmukan vierestä etupuolelta taakse, ota langankierto koukulle ja tuo takaisin saman silmukan vasemmalta puolelta. Virkkaa ko. silmukka (ks, puolip, p tai pp) loppuun normaalisti.

Takaa virkattu kohosilmukka (KTs): Ota langankierto koukulle (ei oteta ks:ssa), työnnä koukku seuraavan silmukan vierestä työn takapuolelta eteen ja vie se takaisin saman silmukan vasemmalta puolelta. Virkkaa ko. silmukka loppuun normaalisti.

Popcorn (pc): Virkkaa viisi pylvästä samaan silmukkaan. Ota koukku pois viimeisen pylvään silmukasta ja vie se läpi ensimmäisen pylvään silmukasta. Ota viimeisen pylvään silmukka koukulle ja vedä koukulla olevan ensimmäisen pylvään silmukan läpi. Näin syntyy kuppimainen silmukkaryhmä.

Klusteri (ks): Klusterit virkataan joko samaan silmukkaan tai eri silmukoihin (mainitaan ohjeessa). Ne muodostuvat useammasta puolip:stä, p:stä tai pp:stä, jotka virkataan yläosastaan yhteen. Jokaisen silmukan viimeinen langanveto jätetetään siis tekemättä ja se tehdään vasta kaikkien koukulla olevien silmukoiden läpi. Tällöin silmukat yhdistyvät klusteriksi.

Nyppy: (Ota lanka koukulle, työnnä koukku silmukasta, ota lanka koukulle ja vedä se silmukasta.) Tee sulkujen väli neljä kertaa, jolloin nyppy muodostuu kahdeksasta langankierrosta. Jätä langat hiukan löysälle. Sen jälkeen ota lanka vielä koukulle ja vedä se kaikkien koukulla olevien kiertojen läpi. Tee lopuksi vielä 1 ketjusilmukka.

OHJEET


1) Tee 6 kjs, kiinnitä ps:lla ympyräksi.
2) Tee ympäri 12 ks:aa.
3) Tee samaan ympyrään toisen kerroksen ympäri vielä 12 ks:aa.
 4) Virkkaa 4 kjs, ps. Toista niin, että kerroksessa on 12 kjs-lenkkiä.
 5) Väri vaihtuu: Virkkaa kl: 4 kjs (= pp) kjs-ketjun alta 3. kerroksen s:aan, 1 p kjs-ketjun ympäri ja 1 pp ketjun alta. Tee sitten 3 kjs. Toista niin, että klustereita on 12.

 6) Virkkaa 3 ks kjs-ketjun ympäri ja 1 ks kl:n päälle. Toista kerros ympäri niin, että ks tulee sekä klusterin oikealle että vasemmalle puolelle. (= 2 ks klusteriin). Viimeisenä tulee 1 ks ensimmäisen kl:n päälle. Yhteensä 60 ks.
7) Väri vaihtuu: Tee 60 KTpylvästä.
8) Väri vaihtuu: Tee 5 puolip, 1 KEpp (3 langankiertoa) kerroksen 5 kl:n keskelle. Toista niin, että kerroksessa on 12 KEpp.
9) Väri vaihtuu: Tee kerros ympäri KTpuolipylväitä.
 10) Väri vaihtuu: Virkkaa 6 puolip, 1 KEpp (3 langankiertoa) kerroksen 8 pp:ään varren ympäri. Toista niin, että kerros päättyy KEpp:seen.
11) Väri vaihtuu. Tee kulma: Virkkaa 3 pp:ään (3 langankiertoa) kl edellisen kerroksen KEpp:seen, 3 kjs ja samaan KEpp:seen 3 pp:ään (3 langankiertoa) kl. Tee sitten 1 pp (3 langankiertoa, 1 pp, 1 p, 1 puolip, 12 ks, 1 puolip, 1 p, 1 pp, 1 pp (3 langankiertoa). Toista niin, että kulmia ja sivuja on neljä.
 12) Väri vaihtuu: Virkkaa kulmaan 2 puolip, 3 kjs ja 2 puolip. Tee sitten 8 puolip, 1 KEpp, 7 ks, 1 KEpp, 8 puolip. Toista joka kulmassa ja sivulla.
13) Väri vaihtuu: Tee kulmaan 2 puolip, 3 kjs ja 2 puolip. Virkkaa sitten 29 KTpuolip. Toista joka kulmassa ja sivulla.































1) Tee 6 kjs, kiinnitä ps:lla ympyräksi.
2) Tee ympyrään 12 ks.
3) Tee samaan ympyrään toisen kerroksen päälle vielä 12 ks.

4) Virkkaa 1 pc, 3 kjs, hy 1 s. Toista niin, että kerroksessa on 6 pc:tä.

 5) Väri vaihtuu: Virkkaa 1 ks pc:n keskelle sisään, 3 ks edellisen kerroksen hylättyyn s:aan. Toista kerros ympäri.
6) Virkkaa 4 kjs, hy 1 s, tee ps. Toista niin, että kjs-ketjuja on 12.
7) Väri vaihtuu: Tee 3 pp:ään (3 langankiertoa) kl ketjun alta edellisen kerroksen ks:aan, 4 kjs. Hy muut s:t. Toista niin, että kerroksessa on 12 kl.








 Työn nurja puoli.
.
 8) Tee 1 ks kl:n päälle, 4 ks ketjun ympäri, 2 ks kl:iin. Toista niin, että viimeisenä teet vielä 1 ks ensimmäiseen kl:iin.
 9) Väri vaihtuu. Tee KULMA: Virkkaa kl:n päälle 3 pp:ään kl, 3 kjs ja samaan s:aan 3 pp:ään kl. Tee sitten 2 kjs, hy 2 s, virkkaa 1 p, 2 kjs, hy 2 s, virkkaa 1 puolip, 2 kjs, hy 2 s, tee 1 ks, 2 kjs, hy 2 s, tee 1 puolip, 2 kjs, hy 2 s, tee 1 p, 2 kjs, hy 2 s. Toista kerros ympäri niin, että palassa on neljä kulmaa ja sivua.
10) Väri vaihtuu: Virkkaa kulmaan 2 puolip, 3 kjs ja 2 puolip. Tee sitten 19 puolip. Toista joka kulmassa ja sivulla.

11) Väri vaihtuu: Virkkaa kulmaan 2 p, 3 kjs ja 2 p. Tee sitten 8 KTp, 1 kjs, hy 1 s, tee (1 nyppy, 1 kjs, hy 1 s). Tee suluissa olevaa yhteensä neljä kertaa ja virkkaa vielä 8 KTp. Toista joka kulmassa ja sivulla.
11)
12) Väri vaihtuu: Tee kulmaan 2 p:ään kl, 3 kjs ja 2 p:ään kl. Virkkaa sitten 10 KTp, (1 puolip, 1 KTpuolip nyppyyn). Tee suluissa olevaa yhteensä viisi kertaa. Virkkaa sitten 1 puolip ja 10 KTp. Toista joka kulmassa ja sivulla. Yhdellä sivulla on 29 s:aa.

12)












 1) Tee 8 kjs, kiinnitä ps:lla ympyräksi.
2) Tee ympyrään 16 ks.
3) Tee samaan ympyrään toisen kerroksen päälle vielä 16 ks.
 4) Virkkaa 4 kjs, ps. Molempia tulee 16.
 5) Väri vaihtuu: Virkkaa 3 pp:ään kl ketjun alta samaan s:aan, 4 kjs, hy seuraava ketju. Toista niin, että kerroksessa on 8 kl:a.
5) Työn nurja puoli.
 6) Väri vaihtuu: Virkkaa 1 ks kl:n päälle, 2 ks ketjun ympäri, 2 pp:ään kl edellisen kerroksen hylätyn ketjun alta, 2 ks saman ketjun ympäri. Toista niin, että kl:ta on 8.


6)








 7) Väri vaihtuu: Tee 1 pc joka toiseen s:aan ja pc:n väleihin 3 kjs. Hy muut s:t = 24 pc:ia.



8) Väri vaihtuu: Tee 1 ks pc:n keskelle sisään, 1 p kerroksen 6 hylättyyn s:aan. Toista kerros ympäri.
 8)

9) Väri vaihtuu. Tee KULMA: Virkkaa 3 pp:ään kl pc:n päälle, 2 kjs, 1 pp samaan s:aan, 2 kjs ja vielä 3 pp:ään kl. Tee sitten 1 pp, 1 p, 2 puolip, 3 ks, 2 puolip, 1 p, 1 pp. Toista niin, että palassa on neljä kulmaa ja sivua.
10) Väri vaihtuu: Tee kulman ensimmäisen ketjun ympäri 3 puolip, 3 kjs, hy  pp ja tee 3 puolip toisen ketjun ympäri. Virkkaa sitten 1 puolip, 5 KTpuolip, 1 kjs, 3 p:ään kl eri silmukoihin, 1 kjs, 5 KTpuolip, 1 puolip. Toista joka kulmassa ja sivulla.
 11) Väri vaihtuu: Virkkaa kulmaan 3 p, 3 kjs ja 3 p. Tee sitten 9 KTp, 1 p, 1 KEp kl:n päälle, 1 p ja 9 KTp. Toista joka kulmassa ja sivulla.
12) Väri vaihtuu: Virkkaa kulmaan 2 p, 3 kjs ja 2 p. Tee sitten 13 p, 3 KTp  ja 13 p. Toista niin, että joka sivulla on 29 s ja kulmat.












 1) Tee 8 kjs, kiinnitä ps:lla ympyräksi.
2) Tee ympyrään 16 ks.
3) Tee samaan ympyrään toisen kerroksen päälle vielä 16 ks.
4) Virkkaa 4 kjs, ps. Molempia 16.
5) Väri vaihtuu: Virkkaa 11 kjs, hy ketju, tee ps seuraavan ketjun alta. Toista niin, että kerroksessa on 8 kjs-ketjua.
6) Tee ketjun ympäri 5 ks, 2 kjs ja 5 ks saman ketjun ympäri. Ps ketjujen väliin. Toista kerros ympäri.
7) Väri vaihtuu. Tee klusteri: Virkkaa 1. p ketjun 4:nteen ks:aan, 1 pp kerroksen 4 ketjun ympäri ja 1 p seuraavan ketjun kolmanteen ks:aan. Muut silmukat hylätään. Tee sitten 3 kjs, hy 2 ks ja tee ks edellisen kerroksen 2 kjs:an ketjun ympäri. Toista kerros ympäri niin, että eri silmukoihin tehtyjä kl:ta on 8.
7)
8) Väri vaihtuu: Virkkaa 1 ks ks:n keskelle, 4 kjs, hy ketju, tee 1 KEpuolip kl:n päälle, 4 kjs, hy ketju. Toista kerros ympäri.
 9) Virkkaa 3 pp:ään kl KEpuolip:ään päälle, 4 kjs, hy ketju, tee 1 ks ks:n keskelle, 4 kjs, hy ketju. Toista kerros ympäri niin, että kl:ta on 8.
10) Väri vaihtuu. Tee KULMA: Tee 3 pp:ään kl ks:n päälle, 3 kjs ja 3 pp:ään kl samaan s:aan. Virkkaa sitten 4 kjs, hy ketju, tee ks kl:n päälle, 4 kjs, hy ketju, tee 1 puolip, 4 kjs, hy ketju, tee ks kl:n päälle, 4 kjs, hy ketju. Toista niin, että palassa on 4 kulmaa ja sivua.
11) Tee kulmaan 2 ks , 3 kjs ja 2 ks. Virkkaa sitten 1 ks kl:n päälle ja (4 ks ketjun ympäri, 1 ks). Tee suluissa olevaa  yhteensä 3 kertaa. Tee sitten 4 ks ja 1 ks. Toista joka kulmassa ja sivulla.
12) Väri vaihtuu: Virkkaa kulmaan 2 puolip, 3 kjs ja 2 puolip. Tee sitten 11 KTpuolip, 1 kjs, 4 puolip:ään kl  eri silmukoihin, 1 kjs ja 11 KTpuolip. Toista joka kulmassa ja sivulla.

13) Väri vaihtuu: Tee kulmaan 2 puolip, 3 kjs ja 2 puolip. Virkkaa sitten 29 puolip. Toista joka kulmassa ja sivulla.

20. toukokuuta 2018

Adalminen helmi kiittää

Nyt, kun Adalminan helmen viimeisetkin ohjeet on julkaistu jokin aika sitten, kiittän teitä kaikkia virkkaajia, jotka teette sadusta totta!

Minulla on ollut aiemmin tosi suuri kynnys tehdä  ohjeita omiin malleihini, mutta mukanaolo Kalevala-peiton suunnittelijaryhmässä oli korkeakouluni.

Adalminan helmi -peitto -CAL ylitti kaikki vaatimattomat odotukseni. Kiitos myös Teeteen väelle ja kaikille testivirkkaajille, jotka mahdollistitte julkaisun ja hyvät ohjeet.

Ohjeet löytyvät Tekstiiliteollisuuden uusilta nettisivuilta, www.teeteeshop.fi. Kirjoita suurennuslasihakuun sana Adalminan.

Olen koonnut alle kuvia jo valmistuneista peitoista.

Adalmina on herkän kaunis kuin nuppu.

Adalmina herättää "yleviä" tunteita ja rauhallista oloa.

Adalmina kutsuu auringon alle. Muistakaa suojautua. :)

Adalmina loistaa muistuttamassa heräävän kevään väreistä.

Adalmina hehkuu täyteläisin, iloisin värein.

Adalmina on rohkean räiskyvä kuin taulun kaunotar.
Valitettavasti en muista taiteilijaa.

Adalmina on viileä ladylike lämpöisin kehyksin.

Adalmina on reipas merityttö sinisen taivaan alla.
Ja lopuksi oma peittoni, jonka värit valikoituivat yhdessä mieheni kanssa.
Se tuo mieleeni uuden alun. Sadunhohtoista kesää kaikille! 

26. huhtikuuta 2018

Adalminan helmi: pienet palat

Tämä on se päivä, kun  Adalminan peitto täydentyy kahdella ensimmäisellä pienellä palalla.

Kultakruunu ja Köyhän tytön onnellisuus
Sadussa palaamme Kultakruunu-palan myötä alkuun, kun kuningas laitatti prinsessalleen kultakruunun.

Adalminan kultakruunu kasvoi prinsessan kasvaessa,
mutta muiden päähän kruunu ei sopinut.
Köyhän tytön onnellisuus vie sadun siihen kohtaan, jossa Adalmina kruunun kadotettuaan kaitsee vuohia. Hänellä on hyvä omatunto ja hän on tyytyväinen.

Paimentyttö sai nöyrän sydämen lisäksi hyvän omantunnon,
levon ja rauhan sekä hyvyyden.
Löydät myös isojen palojen ohjeet Teeteen ilmaisista ohjeista  uusilta nettisivuilta www.teeteeshop.fi, kunhan ne päivittyvät.

Upeita peittoja on tulossa ja paimentyttökin sai kruununsa. Alla kooste faceryhmäläisten paloista.





19. huhtikuuta 2018

Adalminan helmi -peittoCAL: Paimentytön kruunu

Nyt on kuudes iso pala virkattavissa: Kävihän siinä kuten vanhoissa saduissa yleensäkin: Prinssi löysi prinsessan ja Adalmina sai kruununsa takaisin.

Ilmainen ohje löytyy Teeteen uusilta nettisivuilta www.teeteeshop.fi. Kirjoita suurennuslasihakuun sana Adalminan.

Adalminan helmi on kaunis vaan paljon kauniimpi on nöyrä sydän.