24. helmikuuta 2019

Tulipunakukka -peitto eri väreissä

Hyvin on lähtenyt käyntiin Askolan kirjaston ja Tekstiiliteollisuus Oy:n yhteisvirkkausprojekti ja aikaakin on; Askolassa virkattu valmis peitto julkistetaan vasta syksyllä Johannes Linnankosken syntymäpäivän tienoilla.

Kun suunnittelin paloja ja tein ohjeita, kokeilin palojen toimivuutta erilaisissa tarkoituksissa, eri langoilla ja eri väreillä. Toimii! Alla kuvia eri versioista.

Uusimaa-lehti julkaisi 2.2.2019 koko aukeaman jutun kuvineen projektin käynnistystilaisuudesta.
Paikalla oli parikymmentä henkilöä ja virkkaamisenkin aloitti heti kymmenkunta.


Tässäpä vielä alkuperäiset palat Teeteen Pallas-langasta. Ohjeet löytyvät Teeteen sivuilta
kohdasta neuleohjeet: www.tekstiiliteollisuus.fi.

Palojen väritys ja nimet valikoituivat Linnankosken teoksen mukaan.
Kirjan alla nimikkopala Tulipunakukka.
Tuomenkukan keskusta päätyi tähän pikkumandalaan. Langat olivat jämälankoja.

Virkkasin puseron ja neuloin huivin. Puseron hihoissa käytin
tulipunakukkapeiton palojen aiheita.


Langasta en ole enää ollenkaan varma: Liekö Sandnes Garnin Mini Alpakka
vai Genziana? Olen Hulda Huoleton merkkaamaan käyttämiäni lankoja ylös.

Tein pienelle synttärisankarille jämälangoista laukun ja siinä käytin Metsänneito-palaa.


Ja tältä palat näyttävät keltamustavalkoisina tyynynpäällisessä.

Tein myös peiton, johon käytin harmaata, valkoista, vaaleanpunaista ja petrooolin väristä
pehmeätä villalankaa.

Aurinkoista kevättä ja virkkaamisiin!


28. tammikuuta 2019

Laulu tulipunaisesta kukasta -peitto

Kirjalliset virkkaukset kohdallani jatkuvat: Sain suunnitella palat Johannes Linnankosken juhlapeittoon. Tänä vuonna on kulunut 150 vuotta Vihtori Peltosen, askolalaisen yhteiskunnallisen vaikuttajan ja kirjailijan, Johannes Linnankosken syntymästä.

Juhlavuoden kunniaksi Askolan kirjasto ja kulttuuritoimi muistaa Linnankoskea kirjallisella peitolla, joka toteutetaan yhteisövirkkaamisena Askolan kirjastossa. Peitto toteutetaan yhteistyönä Tekstiiliteollisuus Oy:n kanssa, joka on julkaissut palojen ohjeet 30.1.2019 osoitteessa www.tekstiiliteollisuus.fi.

Teetee SHOP sponsoroi langat ja tarvikkeet Askolan pääkirjastossa toteutettavaan yhteisövirkkaamiseen. Palat virkataan Tekstiiliteollisuuden Pallas-langasta ja kootaan yhteen peitoksi, joka paljastetaan syksyllä 2019, kun Linnankosken syntymästä on kulunut 150 vuotta.


Julkistus Askolan kirjastossa 30.1.2019

Olipa tosi kiva käynti Askolan kirjastossa. Paikalla oli mukavasti iloista väkeä ja kymmenkunta virkkaajaakin aloitteli palojen tekoa. Meitä neuvojia oli paikalla nyt poikkeuksellisesti neljä, kun kirjaston oman väen lisäksi teeteen Niina Kaakkurivaara ja minä. Kuvat puhukoot puolestaan:)







Paikalla oli myös Uusimaan toimittaja, joka esitteli seuraavan lauantain
lehdessä laajasti tätä projektia kuvien kanssa.

Idean äiti oli kirjastossa työskentelevä Keth Strömdahl, joka kertoi taustaa ja
esitteli Linnankoski-vuoden muitakin tapahtumia. Paikalla oli myös
Tekstiiliteollisuuden Niina Kaakkurivaara.





Peiton aiheena on Johannes Linnankosken tunnetuin teos,
Laulu tulipunaisesta kukasta (1905). Palojen yhteydessä olevat
sitaatit ovat tästä teoksesta. Projekti inspiroi minua erityisesti,
sillä olen kotimaisen kirjallisuuden ystävä.

Klassisessa Don Juan -tarinassa nuori Olavi pestautuu tukkilaisporukkaan ja hurmaa
lukuisia naisia. Naiset hän jättää tukkilaisten jatkaessa matkaansa.
Naisiaan hän kutsuu usein kukkien nimillä ja inspiroiduin suunnittelemaan
Metsänneidon, Tumman tytön, Annansilmän, Tulipunakukan ja Tuomenkukan.

Metsänneito: "Tyttö kääntyi vielä kerran ja kuusenterttu paloi kuin iltarusko
vaalean puseropilven keskellä: - Tänään minä en kaada enää ainoatakaan puuta,
sanoi nuorukainen, istuutuen rungolle pää käsien varaan."

Tumma tyttö: "Tämmöisenä minä sinusta vasta pidänkin, sinä minun
Tumma tyttöni, kun minun täytyi kuohujen ja telkien takaa sinua etsiä...
Nouseva aamurusko kurkisti ikkunauudinten raosta ja heitti tytön käsivarsille
vienon punerruksen. - Punaista, punaista kaikki, mikä kaunista on!
nyökäytti verenpisara palsamille."

Annansilmä: "Kyllä minä tiedän ja kyllä sinä itsekin sen tiedät,
kuinka kauan sinä kukit. Sinä silloin rupesit, kun minä sinut
tuvasta tänne muutin - ja kun ei häntä enää ole, jonka iloksi
minä sinut muutin, silloin vasta sinä kukkimasta lakkaat."

Tulipunakukka: "Se on se tulipunakukka
tulipuna-, tulipunakukka!
Sinä sen kukan kyllä tunnet,
sinä, tyttö, tyttö-rukka!"

Tuomenkukka: "-Tuomenkukka! sanoi hän puristaen tytön rajuun syleilyyn.
 - Ei kukaan ole niin kuin sinä! Tahtoisin ... tukehtua sinun tuoksuusi,
sinun hiustesi kuumaan hyväilyyn!"

Reunus Uuden alku: "Olavi käänsi hänet ikkunasta itseensä päin,
kiersi molemmat käsivartensa hänen ympärilleen ja
katsoi hänen silmiinsä niin, kuin hän olisi siihen katseeseen sulkenut kaikki,
mitä he olivat eläneet ja nähneet, huokailleet ja toivoneet:
 - Nyt se on vihdoinkin alkanut!"

Peittopalojen lisäksi voi virkata neljä erilaista pienempää kukkaa,
 jtoka ovat osia isommista paloista. Näitä voi käyttää esimerkiksi
 peittämään palojen yhdistämisnurkkia.

Palojen aiheita voi käyttää myös vaikkapa korujen tekoon. Tein jämälangoista
 kaulakorun, jossa on keskustat kolmesta Tuomenkukasta, yhdestäAnnansilmästä
ja kahdesta Tulipunakukasta. Jäykistin korun rasvattomassa maidossa.
Toivon, että muillekin koukkuajille on iloa näiden rakkauden punaisella höystettyjen palojen virkkaamisesta. Kannattaa myös lukea Laulu tulipunaisesta kukasta ja nauttia sen elävästä kielestä.

2. tammikuuta 2019

"Ja huomenna on taas uusi päivä!"

Minulle vuosi 2018 oli huikea Adalminan helmi -peittovuosi: Suunnittelin tämän Topeliuksen satupeiton ja Tekstiiliteollisuus Oy julkaisi sen facessa. Lankana TeeTeen Helmi. Olen kiitollinen kaikille yli tuhannelle ryhmäläiselle, joiden upeita Adalminoja tai sen paloja olen saanut ihailla Adalminan helmi -faceryhmässä.

Ohje löytyy www.teeteeshop.fi kirjoittamalla suurennuslasin hakuun sana Adalminan.


Kaikkein kaunein -pala 

Oma Adalminan helmeni valmistui alkukevään hangille.
Virkkaus on vienyt sydämeni ja aikaani, jota käytän mielelläni luovasti lankojen ja koukun parissa. Aika paljon on syntynyt erilaisia tuotoksia: Suunnittelen tehdessäni ja joihinkin löytyy /vinkit/ohjeet tästä blogista.

Osa näistä töistä on ns. jämälankaprojekteja ja osaan olen hankkinut langat vasiten.
Ehkä rakkain työ löytyy keskeltä alakuvista: peitto mieheni tyttärentyttären pojalle.
Lankaa jäi sen verran, että tein myös pipon. 

Näissä kuvissa on pipot niin itselle kuin ystävälle ja fuksianpunainen
lahjasetti veljentyttärelle. Ystävätär tilasi lapaset tiettyyn Södergranin runoon.
Keskellä vasemmalla on kuva hihattimesta, jonka tein järvenpääläisen
ihanan neulekahvila Lentävän Lapasen käyttöön.
Minä en kuulu niihin ihmisiin, joilla on "lankakauppa" kotona. Huijaan itseäni niin, että hankin tarvitsemiani lankoja pienissä erissä. Aika usein käy niin, että jokin väri on kaupasta loppu ja sitten sovellan värimaailmaa. Ei ole varaa olla kranttu. Jämälangoista on sitten syntynyt esimerkiksi useampi patalappu.

Tämän postauksen otsikko viittaa paitsi uuteen vuoteen, niin virkkausprojektiin, joka minulla on meneillään. Otsikko on lainaus Johannes Linnankosken kirjasta Laulu tulipunaisesta kukasta. Tähän uuteen palaan myöhemmin.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!


26. marraskuuta 2018

Joulua koristamaan

Nyt on se aika, kun otan pikku hiljaa esiin joulukoristeeni. Viime vuonna virkkaamani pallot ja tärkätyt tähti- ym. mandalat kelpaavat edelleen. Olen tehnyt myös kaksi joulupallon päällisohjetta, jotka löytyvät täältä blogistani tunnisteella joulupallo.
















31. lokakuuta 2018

Kukkikoon pusero vaikka kesä meni

Koska olen koukussa virkkaamiseen, on aina oltava joku työ meneillään. Jos ei muuta niin jämälangoista. Tällä kertaa halusin erilaisen puseron ja hankin sitä varten lankaa aina ihanasta Järvenpään Lentävästä Lapasesta: Schachenmayr Merino Extrafine 120.  Käytin koukkuja 5 ja 3. Noin viikon kuluttua minulla oli valmis pusero. Voin käyttää aikaa aina kun haluan, joten valmistakin syntyy.

Kun aloitin, ei mallista ollut tietoakaan. Ensin päätin siitä, että teen suoran mallin kolmella värillä. Malli eteni tehdessä. Onneksi tuli myös valmista.

Merino Extrafine 120 on riittävän pehmeä lanka, jotta siitä saa laadukkaan
lopputuloksen. Aloitin tekemällä kukkaympyröitä,
vaikka en vielä tiennyt, kuinka niitä käytän.

Hankin kolmea eri väriä, petroolia, viininpunaista ja vaaleaa lilaa.
Tein vuorotellen puolipylväsrivejä ja ristikkäispylväsrivejä.
Värit vaihdoin milloin mieleen juolahti. 

Yksi kukkaympyrä tuli puseron rintaan. Tein myös varren ja lehtiä.

Venepäätien toisen olan puolelle tein kolme lehteä.

Hihansuihin tein kolman langankierron palloja ja päällekkäissilmukoita.

Arkinen raidoitus kaipasi mielestäni elävyyttä, jota sain kukan kautta.

Virkkasin sekä eteen että taakse suorat kappaleet, Taakse hiukan
pidemmän kuin eteen. Kannattaa mitata saajan hartianleveys ja päättää,
kuinka leveitä ja pitkiä kappaleista tulee.

Tässä kukkiva edestä: Alalaidassa on neljä vähän erikokoista kukkaympyrää.
Yhdistin palat ja virkkasin hihat ympyrävirkkauksena suoraan puseroon.
Mikäli haluat vähän tarkempia ohjeita esimerkiksi
kukkaympyrästä, laitahan kommenttia. Kiitos!