30. elokuuta 2016

Hihakepaita pinkin talon edessä

Oikeata kirjaa ei voita mikään digisellainen: Tunnustelen, tuoksuttelen, silmäilen, luen ja inspiroidun Virpi Siiran uudesta Omakoppa 365 -kirjasta.

Sitten tuumasta toimeen ja tein sivulta 130 alkaneen Hihakevillapaidan ohjeen mukaisen variaation. Tänään se oli ensi kertaa ylläni, kun kävin ihailemassa Keravalla Agata Oleksiakin ja ihanien virkkaajien toteuttamaa pinkkiä taloa.

Loppukesällä minua inspiroi taas lila. Pinkki ei kuulu suosikkiväreihini,
mutta siedän. Aloitin kuntosaliharrastuksen, kun voitin keväällä puolen vuoden
kortin kuntosalille. Virkkaamisen jäykistämät hartiani kaipaavatkin huoltoa.

Tein Virpi Siiran innoittamana hänen ohjeensa mukaisen hihakevillapaidan. 
Lankana Sadnes Garn Mini Alpakka ja koukkuna 3. Tein ohjeen mukaisesti kuusi 
samanlaista kukkamandalaa. Olisin halunnut tehdä yksivärisen tuosta 
vaaleammasta, mutta ko. väri loppui Lentävästä Lapasesta. 
Malttamattomana täydensin työn tummemmalla lilalla.

Hihat taitellaan neljästä palasta ja paitaa varten tarvitaan kaksi mandalaa lisää.
Sommittelin eri variaatioita, yhdistin ompelemalla ja jätin keskelle pääntien.
Kahteen ensimmäiseen hihapalaan kiinnitetään paitamandalat.
Kiinnitin palat ompelemalla ja viimeistelin reunat Virpin ohjeen mukaisesti.
Lankaa kului noin 600 g, yksi kerä per pala.

Kun olin venyttänyt ja höyrysilittänyt palat, huomasin toisen paitapalan
keskikukassa pahan silmäpaon. Kokosin silmukat äkkiä pyöröpuikolle ja
virkkasin keskiaukon umpeen. Ei kovin kaunista jälkeä, mutta kelpaa.

Viime kesänä spreijasin kukkaympyrät mustiin farkkuihini ja laitoin
tänään myös ne ylleni, kun kävin tutustumassa Keravalla pinkkiin
taloon. Aseman läheisyydessä Galleria Allin talo on vaikuttava näky.
Hyvin sopii Agata Oleksiakin ja ahkerian virkkaajien työ Virpi Siiran
variaation taustalle.

Pinkki talo muistuttaa meitä, että kaikilla ei ole kotia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti