24. elokuuta 2016

Patalappu kuumaa uhmaa

Virkkausharrastukseni myötä on jämälankoja alkanut kertyä niin, että mietin niiden hyväksikäyttöä. Ja, heureka, keksin tuon iänaikaisen tarvikkeen eli patalapun. Nyt minulla on niitä lahjatarpeiksi jo jonkinlainen pino.

Mitään ohjetta en noudata ja teen sekä pyöreitä että kulmikkaita.  Toki yritän sommitella yhteen sopivia värejä ja miettiä jopa mahdollista lapun saajan värimaailmaa. Koukku on edelleen 2,5 ja langat ovat pääasiassa puuvillalankoja. Joukossa on muutama villa- ja sekoitelankainen.

Teen lapuista kaksipuolisia, etteivät käyttäjän sormet kuumene. Puolet ovat erikuvioisia. Niiden tekemisessä on myös se hyvä puoli, että ne valmistuvat nopeasti. Lopuksi höyrysilitän ne ja toivon, että lahjan saaja pitää lahjastaan ja myös käyttää sitä.

Alla olevat kuvakoosteet puhukoot puolestaan. Kun kuvissa on kaksi patalappua, ne ovat saman lapun puoliskoja.












Jämälangat (puuvilla-) loppuivat: saldona 17 patalappua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti