1. heinäkuuta 2019

Jännän äärellä - How U Burlesque 9.8.2019

Minulla on ollut viimeisen vuoden aikana tilaisuus tutustua burleskiin ystäväni seurassa; hän esiintyy ja minä olen assarina. Minulle on avautunut mielenkiintoinen maailma tämän liioittelun taiteen parissa.

Nyt olen mukana järjestämässä Tuusulan taiteiden yöhön 9.8.2019 How U Burlesque-tapahtumaa, jonka ystäväni tuottaa. Tuusulan Gustavelundissa avautuu tuolloin burleski-aiheinen näyttely, johon on mahdollisuus tutustua klo 18 - 23. Varsinainen show alkaa klo 22 Gustava Clubilla. Oviraha 10 e. Tule mukaan iloiseen joukkoon!

Tuusulan taiteiden yön teemana on Monet kasvot, joten se sopii hyvin myös burleskin esittelyyn. Burleskia voi ja saa esittää kaikenkokoiset ja -ikäiset naiset ja miehet.

Mikäli haluat perehtyä aiheeseen paremmin, suosittelen Marissa Mehrin Burleskikirjaa Johdatus liioittelun taiteeseen.




Mitä minä siellä teen? Toimin näyttelyemäntänä ja esitän Burleskin alkeita. Huh! Debyyttini Madame NobodyEverybodyna. Ja tietty autan moninaisissa valmisteluissa, minkä pystyn. Näyttelyn yhteydessä on burleskiaiheinen kirpputori ja olen virkannut sinne pastieseja ja tasseleita. Ne ovat nännien päälle tulevia peittäviä koristeita, joita esiintyjät käyttävät.  Mukaan tulee kortti ja juuri kyseiseen koristeeseen kirjoittamani hyvän mielen loru.



Vaikka sulkasato yllättää,
voi aurinkoinen olla sää.
Hymyhuulet kun on sulla,
annat hyvän mielen tulla.

Kun näet kultasäteet hiuksillasi
poutapilvet taivaallasi,
on mielesi lento
vapaa ja rento.

Tulenliekkinä saavuit kerran
puhalsit nuotioon sen verran,
että oranssit liekkisi kipinöivät
ilon tahtia tanssiin löivät.

Vaaleanpunaisin lasein näkee
kaikenlaista iloista väkee
hehkuvin silmin tassimassa
valkoisina kukkina tuuoksumassa.

Väriä saa elämässä olla,
että selkeänä pysyy polla.
Riemunkirjavia hetkiä sulle
iloa suot silloin myös mulle.

Miksi valkoinen on viaton
niin kauan kun on liaton?
Onneksi elämässä on väriläiskiä,
mustaakin huumoria saa joskus räiskiä.

Kermavaahdon keveys
kesäniityn vehreys.
Olet juuri niin sopiva ja hyvä
kuin uskomus sinulla on syvä.

Anna intohimosi punan loistaa
harmaanakin päivänä.
Se lopulta harmit poistaa
ja näkyy myös pilven häivänä.

Antaa kaikkien kukkien kukkia
varpaiden nauttia ilman sukkia.
Sinä saat olla se keltanokka,
jolla ilosta joskus pettää pokka.

On sitä tullut virkattua muutakin, kuten alla olevan kuvan mekon. Hyvää kesän jatkoa ja nähdään Tuusulassa:)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti