15. elokuuta 2019

Huh huh, olihan tapahtuma

Pitkään huolella valmisteltu ja mielenkiintoa herättänyt How U Burlesque - Burleskin monet kasvot -tapahtuma 9.8. sai tosi innostuneen vastaanoton Tuusulan taiteiden yön yhdessä tapahtumapaikassa, Gustavelundissa.

Tuottaja Dorothea Love teki pitkiä päiviä ja minä, Ma Solei, häärin apurina. Itse show alkoi klo 22 ja minä toimin näyttelyemäntänä. Näyttely oli avoinna klo 18 - 23. Esiinnyinkin näyttelyvideolla huumorimadamena, joka opettelee burleskin alkeita. Video julkaistaan jossain vaiheessa yleiseen jakoon.

Alla on kuvia näyttelytapahtumista. Itse showhun Gustava Clubille mahtui 200 katsojaa. Kun ovet aukesivat klo 21, oli 200 täynnä 20 minuutissa. Saman verran halukkaita jäi valitettavasti ulkopuolelle. Showssa oli erikseen kuvaaja ja videokuvaaja. Näitä kuvia ja esityksia tulee aikanaan jakoon How U Burlesque -facesivuille.

Näyttelyssä oli myynnissä esiintyjienkin tekemiä tasseleita ja pastieita. Yleisö sai ostaa myös burleskikirppikseltä vaikkapa koruja. Valkotaululla oli kuvia ja esittelyjä esiintyjistä. Se toimi myös vieraskirjana. House of Silin -turbaanit tekivät myös kauppansa. Videolla pyöri esiintyjien kuvia ja Minna Jerrmanin kuvakooste Helsinki Burleskista.

Tapahtuman tavoitteena oli esitellä burleskia ilmiönä pintaa syvemmältä. Uskon, että näin tapahtuikin, ainakin hiukan.

Sain emännänasuuni sponsoriksi Järvenpään kävelykadulla sijaitsevan
Ompelevan kangaskaupan. Asu on kierrätystä; olen tuonut kankaat 1985 Afrikasta
ja ne ovat toimineet aiemminikkunaverhoina ja pöytäliinoina. Pyllynpäällä oleva turnyyri
on irrotettava, joten puseroa ja hametta voi käyttää ilmankin.

Näyttelyn yksi tähtivieraista oli kirjailija, kriitikko ja väitöskirjatutkija Marissa Mehr,
joka on kirjoittanut ensimmäisen suomenkielisen tietokirjan burleskista. Hän on myös
aiemmin esiintynytkin itse, joten oli paras henkilö kertomaan burleskin taustoista.

Toinen tähtivieraamme Special-fx Makeup Artisti Mia Siren teki stagemeikin
ihastuttavalle BurleDoll bonnie BourBonBonille, joka toimi myös pickupina showssa.

Pickup huolehtii showssa, että lava on valmis seuraavaa esiintyjää varten.
Toinen pickup oli Polkadot Peggy.

Kuvaa katsottaessa oikealla puolellani on hurmaava Wicked Violetta, joka paitsi esiintyy,
myös tuottaa esityksiä. Hänellä on oma Wickedstudio Akaassa, jossa hän ohjaa osallistujia
mm. burleskin maailmaan. Hän on kehittänyt oman konseptin, ns. Bombshell-tunnit.

Mia Siren esiintyy taiteilijanimellä Arabellum. Hän sai illan showta varten
kukkatatuoinnin elävillä kukilla kukkataiteilija Tiina Eskeliseltä boheemista
Pitkäsen kukkakaupasta. Kukkakauppa löytyy Järvenpäästä. Pieniä kukkatatuointeja
jaettiin myös yleisölle. Ne olivatkin suosittuja. Arabellum on paitsi burleskitaiteilija
myös Circus Mystiquen perustaja ja paljon muuta.

Kukat kiinnitetään ihoteipillä.

Shown juonsi Tinttu Henttonen, joka oli pukeutunut teeman Burleskin monet kasvot mukaisesti.

Wicked Violettalla kaunis kukkapäähine.

Sain myös haastatella shown päättänyttä Drag Queen Xeniaa, joka kertoi
keikkailleensa mm. Rovaniemen Arctic Pridessa, Kanarialla ja burleskitapahtumissa
sekä yksityistilaisuuksissa eri puolilla Suomea. Yleisö oli hyvin kiinnostunut
ja kyseli paljon. Xenia taisi murtaa useita ennakkoluuloja avoimuudellaan.
Esiintyjillä oli mahtavia päähineitä, joista tässä Irenen koristus.

Usein luullaan, että burleski on lähinnä naisten laji, mutta esiintyjissä on toki miehiäkin.
Näyttelykävijöiden joukossa myös miehet osoittivat kiinnostusta lajiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti