23. elokuuta 2019

Lainan inspiroima virkatun palan ohje

Nimesin  alla olevan virkatun palan Lainaksi samannimisen ystäväni syntymäpäivän aikoihin. Toisaalta nimi sopii myös kirjaston ystävälle; kirjallisuus on minulle tärkeää ja kirjastot lempipaikkojani. Luin sattumoisin kesällä Marja Björkin kirjan Lainaa vain, joka on vaikuttava kuvaus -90-luvun Suomesta.

Teinpä sitten Lainapaloista peiton, jonka värien valinta osui "vahingossa" sohvataulumme kanssa yksiin. Ehkäpä ne olivatkin alitajunnassa näin syksyn alkua odotellessa.


Tämä taulu on batiikkituliainen kaukomailta ja inspiroi Lainapeiton värivalintaa.

Koska taulussa on myös vihreätä ja turkoosia, tein palojen
yhdistymiskohtaan jämälangoista pieniä kukkia.




Sitten palojen ohjeisiin. Alla näette viisi eri versiota samasta palasta. Olen tehnyt mallipaloja sekä puuvilla-, villasekoite- että merinovillalangoista. Puuvillapalaan käytin koukkua 3 ja muihin koukkua 3,5. Vaihtamalla värejä vaikka vain eri järjestykseen, malli elää. Minun käsialalla palan koko on noin 23 cm eikä sitä ole tarvinnut höyryttää, venyttää tai silittää. Palojen yhdistämiskohtia voi kevyesti höyrysilittää.


Novitan Nalle-langasta tehty pala painaa noin 36 g.


Adriafilin Genzianan merinovillainen pala painaa noin 30 g.

Yksivärinen on tehty Nallesta.

Tässä Nallesta tehdyssä palassa korostuu musta.

Puuvillaisessa palassa on käytetty kahta väriä. Tämä oli ensimmäinen kokeilu
ja siitä mallia on hiukkasen muokattu, mutta periaatteessa se on sama.
Pala painaa noin  46 g.

SILMUKOISTA: Ohjeessa ei selitetä perussilmukoita. Kerroksen aloituksessa puolipylväs = 2 kjs, pylväs = 3 kjs ja pitkäpylväs = 4 kjs. Kulmakerrokset aloitetaan aina kulmaketjusta. Ohjeessa on mallikerta, jota toistetaan kerroksen ympäri ja joka sivulla. Kun lasket silmukoita, huomioi myös vaikeasti havaittava, osittain kulman alle jäävä silmukka. Kaikki kerrokset suljetaan piilosilmukalla kerroksen ensimmäiseen silmukkaan. Kun vaihdat väriä, katkaise edellinen, mutta päättele vasta lopuksi ellet ole virkannut langanpäitä seuraavan kerroksen sisään.

LYHENTEET JA ERIKOISSILMUKAT: s = silmukka, kjs = ketjusilmukka, ps = piilosilmukka, ks = kiinteä silmukka, puolip = puolipylväs, p = pylväs, pp = pitkäpylväs (2 langankiertoa koukulla tai jos enemmän langankiertoja, se mainitaan ohjeessa), KTs = takaa virkattu kohosilmukka (kevennettynä), pc = popcorn (5 pylvästä), kl = klusteri, viuhka (ei lyhennettä), nyppy (ei lyhennettä), hy = hyppää yli

ERIKOISSILMUKAT

Takaa virkattu kohosilmukka kevennettynä (KTs) = Ota langankierto koukulle, työnnä koukku seuraavan silmukkalenkin takaa työn etupuolelle ja lenkin vasemmalta puolelta taakse. Silmukan runko jää koukun taakse. Ota langankierto koukulle ja vedä se silmukkalenkkien läpi. Tee ko. silmukka (puolip, p tai pp) loppuun normaalisti.

Popcorn (pc) = Virkkaa viisi pylvästä samaan silmukkaan. Ota koukku pois viimeisen pylvään silmukkalenkistä ja vie se läpi ensimmäisen pylvään silmukkalenkistä. Ota sen jälkeen myös viimeisen pylvään silmukka koukulle ja vedä lanka koukulla oleva kahden silmukan läpi. Näin syntyy kuppimainen silmukkaryhmä.

Klusteri (kl) = Virkkaa kolme pylvästä samaan silmukkaan niin, että jokaisen pylvään viimeinen langanveto jätetään tekemättä. Se tehdään vasta kaikkien koukulla olevien silmukoiden läpi. Tällöin pylväät yhdistyvät yläosastaan klusteriksi.

Viuhka = Samaan silmukkaan virkataan silmukoita ohjeen mukaan. Näin muodostuu viuhkan muotoinen silmukkaryhmä.

Nyppy = Ota lanka koukulle, työnnä koukku silmukasta, ota lanka koukulle ja vedä se silmukan läpi. Tee näin neljä kertaa. Jätä langat koukulla hiukan löysälle. Sen jälkeen ota lanka vielä koukulle ja vedä se kaikkien koukulla olevien langankiertojen läpi.

OHJE

VIRKKAA

1) 5 kjs, sulje ps:lla ympyräksi.
2) ympyrään 12 ks.
3) samaan ympyrään vielä 12 ks.


4) 12 KTpuolip ja niiden väleihin 1 kjs.



5) 1 pc kjs-väliin, 3 kjs, hy puolip. Toista kerros loppuun.


5) Ympyrässä on 12 pc:tä.

6) 1 puolip pc:n keskelle sisään, 1 puolip kjs-ketjun ympäri, 1 pp (3 langankiertoa) kerroksen 4 puolipylvään varren ympäri, 1 puolip saman kjs-ketjun ympäri. Toista kerros loppuun.


6) Pitkiäpylväitä on pc:n väleissä 12.


7) 1 pc joka kolmanteen s:aan ja niiden väleihin 3 kjs. Hy muut silmukat.


7) Ympyrässä on 16 pc:tä.


7) Työn nurja puoli.
8) 1 puolip pc:n keskelle sisään, 1 puolip kjs-ketjun ympäri, 1 puolip kerroksen kuusi vapaaseen puolip:seen. Venytä hiukan lankaa koukulla. Tee vielä 1 puolip saman kjs-ketjun ympäri. Toista kerros loppuun.



8) Nyt työ näyttää tältä.

9) KULMA: Virkkaa pc:n yläpuolella olevaan s:aan 5 pp:ään viuhka, 2 kjs ja samaan s:aan vielä toinen 5 pp:ään viuhka. Sen jälkeen 1 kjs, hy 4 s, 1 puolip, 3 kjs, hy 2 s, 1 ks, 3 kjs, hy 3 s, 1 puolip, 1 kjs, hy 4 s. Toista kerros loppuun. Näin muodostuu neljä kulmaa ja sivua.

10) Kulmaketjun ympäri 2 p, 2 kjs ja 2 p. Tee sitten 4 kjs, hy viuhka, virkkaa 11 p (3 p aina kjs-ketjun ympäri), 4 kjs, hy viuhka. Toista jokaisella sivulla.
11) Kulmaketjun ympäri 1 nyppy, 2 kjs ja 1 nyppy. Sen jälkeen 1 kjs, 2 KTpuolip, 4 puolip kjs-ketjun ympäri, 11 KTpuolip, 4 puolip kjs-ketjun ympäri, 2 KTpuolip, 1 kjs. Toista jokaisella sivulla.


12) Kulmaketjun ympäri 2 p, 2 kjs ja 2 p. Hy nyppy, virkkaa 1 p, 23 KTp, 1 p, hy nyppy. Toista jokaisella sivulla.
13) Kulmaketjun ympäri 1 nyppy, 2 kjs ja 1 nyppy. Sen jälkeen 2 kjs, hy 2 s, tee 1 nyppy joka toiseen s:aan ja väleihin 1 kjs = 13 nyppyä + kulmanypyt. Tee sitten 2 kjs, hy 2 s. Toista joka sivulla.
14) Kulmaketjun ympäri 2 puolip, 2 kjs ja 2 puolip. Sen jälkeen 1 ks nyppyyn, 2 ks ketjun ympäri, 25 ks, 2 ks ketjun ympäri, 1 ks nyppyyn. Toista joka sivulla.

15) Kulmaketjun ympäri 2 p, 2 kjs ja 2 p. Tee sitten 35 KTp. Toista joka sivulla.
 16) Kulmaketjun ympäri 1 nyppy, 2 kjs ja 1 nyppy. Sitten 3 kjs, hy 4 s, (1 ps, 3 kjs, hy 2 s, 1 p, 3 kjs, hy 2 s). Tee suluissa olevaa viisi kertaa. Virkkaa sitten 3 kjs, hy 4 s. Toista joka sivulla.


17) Virkkaa ensimmäiseen kulmanyppyyn 3 kjs.

17) jatkuu

Tee kulmaketjun ympäri 1 nyppy ja sitten 3 kjs, ps toiseen kulmanyppyyn. Tee sitten (3 kjs, hy kjs-ketju, tee 3 p:ään kl ps:aan, 3 kjs, hy kjs-ketju, tee ps pylvään päälle).

17) jatkuu

Toista suluissa olevaa sivun viimeiseen kl:iin asti. Sitten 3 kjs, hy kjs-ketju, ps nypyn päälle. Toista joka sivulla. Klustereita on yhdellä sivulla kuusi ja piilosilmukoita seitsemän.
Laina on nyt valmis. Jos et halua näin koristeellisia viimeisiä kerroksia,
voit virkata vaikkapa vain pylväitä. Mikäli yhdistät paloja toisiinsa,
ei tässä mallissa tarvitse tehdä erikseen reunusta.

Käytä omien mieltymystesi mukaisia värejä ja lankoja. Paloista voi tehdä peiton, tyynynpäällisen, rahinpäällisen, huivin, myssyn tai mitä mieleesi juolahtaa. Käyhän se kehystettynä tauluksikin.



Olen yhdistänyt malliksi kuusi palaa, jotka on virkattu Nalle-langasta. Näiden paino on noin 230 g.

Yhdistä tylppäpäisen neulan avulla viimeiset kerrokset silmukoiden taaimmaisista reunoista toisiinsa. Vältä liian kireätä yhdistämistä.





Mainitse minut palan suunnittelijana. Kiitos ja iloista virkkaussyksyä kaikille!

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti