29. huhtikuuta 2021

AlterEgoni TylliMaria

AlterEgoni TylliMaria viettää tänä vappuna valmistujaisiaan karnevaalitunnelmissa. Valmistumisen kunniaksi kukin opiskelija sai tehdä oman tiaransa, jota ylpeydellä kantaa. Ks. kuvatekstit.

TylliMaria syntyi tämän koronavuoden aikana, kun halusin piristää sekä itseäni että läheisiäni. Hän on omalle tyylilleen uskollinen karnevalistinen nainen, joka on just niin tyylikäs tai tyylitön kuin kulloinkin haluaa. Hänelle saa nauraa ja se on toivottavaakin; hän osaa nauraa itselleen. 
Hauskaa vappua kaikille!
TylliMaria valmistui TyyliGuruAkatemiasta TrendiSetteriksi.
Opiskelu kesti määräämättömän ajan ja se toteutettiin osaksi
etäopiskeluna. Tyyliopinnoissa hyödynnettiin kunkin osallistujan
omaa vaatekaappia. Valmistumisen kunniaksi TylliMaria
on pukeutunut parhaimpiinsa.
TylliMaria kannustaa kaikkia hulluttelemaan esimerkiksi
vaatteilla. Parasta on nauraa itselle. TylliMaria on valmis
auttamaan ja kannustamaan, kunhan "hinnasta sovitaan"!
Tässä talvisessa kuvasarjassa TM järjesti kavereilleen päähinekisan
ja kuvassa näkyy lähes kahdenkymmenen äänestäjän laskennallinen
tulos.
Tässä on ensimmäinen otos TylliMariasta (silloin vielä
RuusuMaria) ja hänen talvinen kotiasunsa.