21. maaliskuuta 2016

Koukuttunut

On kai se myönnettävä, että olen koukuttunut ;) Kesävirkkuun ohessa valmistui mandalani vierasvuoteen yläpuolelle. Seurasin mukaellen ohjeita Crochet/Hekel Mandala CAL 2016 -ryhmässä.

Kun tuttavani Arto avasi Järvenpäähän aktikvariaatti Kirjavaarin, mietin, mitä persoonallista voisin viedä avajaislahjaksi ja kannustukseksi. No, tein kirjamerkit hänelle ja kihlatulleen Annelille. Kirjavaarin avajaisista lähdin Käsityövakan kanssa :) Kirja on vuodelta 1987 ja takakannen esittelytekstissä sanotaan, että kirja on suunniteltu juuri meille "Maija Meikäläisille", jotka haluaisimme tehdä omin käsin jotain, mutta joilla ei ole ylenpalttista aikaa - eikä taitoja.

Olen myös suunnitellut ja toteuttanut ihka ensimmäisen oman mallipalani. Siitä se taito karttuu.

Mandalan aloitin CAL-ryhmän ohjeiden mukaan, mutta toteutuksessa
on oma sovellukseni. Käytin puuvillalankaa ja 2,5 mm koukkua.

Kiinnitin mandalan hula-vanteeseen (läpimitta 80 cm).  Muuten olen
suht tyytyväinen lopputulemaan, mutta keskustan kukkaympyröissä
käyttäisin vain muutamaa väriä niin, että ne olisivat
keskenään samanlaiset.

Mandalalangoista tein kaksi kirjamerkkiä, jotka muotoutuivat tehdessä.
Koska on vielä hiukan talvea, toinen on pipo ja koska kesä on tulossa,
toinen on kukka.

Mandalalangoista riitti ensimmäisen itse suunnitellun palan toteutukseen.
Siitä se lähtee, kun opettelen vielä tekemään ohjeet.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi12.38

    Todella kaunis mandala ja upeat värit :) Mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle! t. Kettutyttö

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja hyvää pääsiäisen aikaa sinullekin :)

    VastaaPoista