22. heinäkuuta 2016

Tuokiokuvia Savon reissulta

Jokakesäinen Savon reissu on tehty ja paljon mielenkiintoista kuvattavaa löytyi. Nokian 1020:ssa on sen verran hyvä kamera, että käytän sitä niin kauan kuin mahdollista. Minusta on tosi mukavaa etsiä ja löytää pieniäkin kuvattavia yksityiskohtia, joilla on jokin merkitys - ainakin itselleni. Alle olen koostanut joistakin Savon matkan otoksista kollaasit.

Menomatkalla pysähdyimme kahvitauolle Mikkelin torille. Olipa kiva bongata
käsitöitä tekevä hengenheimolainen keskeltä toria. Muitakin käsintekijöitä löytyi
ja kahvi maistui. Sitten matka jatkui kohti Kuopiota.

Kuopion tori kuhisi päiväsaikaan leppoisia immeisiä ja toria täplittivät monenmoiset
kojut päivänvarjoineen. Oli jopa outoa nähdä tori illalla miltei tyhjänä.
Tämän värikkään kalateoksen tekijä jäi selvittämättä.

Kallaveden rantapromenaadi on todella kaunis ja satamassa viihtyy pidempäänkin.
Joka kesä käymme ruokailemassa 1930-luvulla perustetussa muikkuravintola 
Sampossa. Sen seiniltä voi lukea "suuria ajatuksia" savoksi. 
Tätä tekstiä on vähän sormeiltu.

Lomalaisen lukemiseksi hankin Tiklin, jossa on miltei 900 sivua. Olen lukenut
vasta vähän yli 200 sivua, joten en käy arvioimaan kirjaa enempää. 
Mielenkiintoinen aihe. Lukeminen kannattaa aina. Puijontornin tuulista kävin 
hakemassa kesäflunssan, joka vaivaa vieläkin. Elokuvissa päästiin 
uuden Tarzan-leffan tehosteiden vaikutuspiiriin. Muuta en leffasta sano ;)

Oikea kuvaajan aarrearkku osui kohdalle vanhan koulun pihapiirissä.
Siellä asustaa perhe, jonka viisi miestä ovat lähes kaikki innokkaita vanhojen
autojen ja/tai moottoripyörien tuunaajia. Ja tämän mahdollistaa tietysti nainen. 
Kaksi koiraa seuraavat emäntäänsä joka paikkaan. Perheessä on siis neljä 
aikuista poikaa, joista kolme vielä opiskelee.


Vanhan koulun pihapiiriä.

Ystävien luona Kallaveden rannalla flunssani oli pahimmillaan. Oli se silti
mentävä käymään vatukossa. Tämä marjastuslook kyllä karkotti madotkin 
vadelmista. No, litran veran poimin ja sitten oli mentävä lepäämään.
Naapuri niitti tien vieret.

Vielä kävimme myös järven rannalle asettuneen serkun ja miehensä luona heidän
persoonallisessa kodissaan. Paljon kuvattavaa löytyi täältäkin, muun muassa
nämä todelliset muurahaiskarhupesänvahdit. Kävimme myös kätevän
isännän lapsuuden maisemissa. Käynti hylätyssä pihapiirissä oli 
nostalginen ja jääköön kuvat omiksi muistoiksi.

Savosta palasimme kotiin Joutsan ja Sysmän kautta. Joutsan Teboilin yhteydessä
olevassa lounaspaikassa on tunnelma kuin -70-luvulla. Löytyi sieltä hiihtäjien 
palkintokaappikin piirroskuvineen. Toisenlainen taukopaikka oli Lintan Kammari 
Sysmässä romanttisine huoneineen. Ja sitten suoraan kotiin potemaan. 
Taas on yksi kiva kesäreissu muistojen joukossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti