30. toukokuuta 2017

Koukku kädessä miltei koko ajan

Niin se on, että kädessä on koukku miltei aina kun aikaa on. Näin keväällä on hiukan piha- ja terassihommia, mutta muutoin virkkaan ja joskus neulon. Jos ei ole jotain tiettyä projektia, luon uutta tietämättä aina, mihin tuotoksia käytän.

Niin kävi nytkin: Ensin tein jämälangoista unisiepparin. Nyt on sieppari niin kesä- kuin talviseinälle. Sitten oli "pakko" saada uusia herkullisen kesäisiä Catania-puuvillalankoja. On minulla idea, mitä niistä teen, mutta ensin piti kokeilla. Niinpä virkatessa syntyi mandalan alku, josta kehkeytyi neliöpala. Koukkuna jälleen kestosuosikkini 2,5.

Minulla on tapana keksiä mallia sitä mukaa, kun sitä virkkaan. Toki joudun
purkamaankin, kun malli ei miellytä. Lasken todella harvoin silmukoita
ja yllättävän usein ei tarvitsekaan. Tosin joskus joudun sen takia
hyppäämään tai tiivistämään. En ole turhan tarkka ellei "virhe"
 näy häiritsevästi.

Aloitin keskusympyrästä, johon virkkasin 12 kiinteää silmukkaa.
Aloitussilmukat siis lasken.



Tätä vasemmassa kuvassa näkyvää viimeistä harmaata kerrosta jouduin
miettimään kauan ennen kuin keksin, miten sen teen. Mutta sitkeimmät palkitaan.

Hankin askarteluliikkeestä läpimitaltaan 30 cm ohuen vanteen, johon unisiepparin
kiinnitin. Viimeistelyyn helmiä ja sulkia, joita minulla on kotona. Toisen siepparin
olen tehnyt aiemmin. Nyt minulla on sekä talvi- että kesäsiepparit. Kumpi on kampi?
Aloitin tämänkin keskusympyrästä, johon virkkasin 12 kiinteää silmukkaa.
Tein ympyrää fiilispohjalta, kunnes siirryin neliömuotoon. Tässä kohtaa on
kerta kaikkiaan laskettava, että saa sivuista yhtä pitkät. Neliö on noin 20 cm.

Mutta mennäänpä alkuun: Polkaisin pyörällä kaupoille ja Lentävästä Lapasesta
löytyi houkuttavan väriset Cataniat. Olivat laittaneet maljaan
linnuillekin rakennusaineksia:).

Käytin perusilmukoiden lisäksi esimerkiksi popcorn-silmukoita.

Heräsin tänä aamuna kohtuullisen aikaisin. Aamuinen auringonpaiste oli
niin ihana, että menin ulos kuvaamaan.

Pihassamme on somisteena vanha ikkuna, joka oli yöllä "hiestynyt".
Lankojen värit hieman vaihtelevat valosta riippuen.
Tuo tummin väri on lähinnä petroli.
Pitihän sitä vielä kikkailla kuvankäsittelyllä ja tehdä peilikuva.
Nyt kun keksisi, mihin tätä palaani käytän. 


2 kommenttia:

  1. Hei Soile, ihania värejä ei voi vastustaa. Virkkauksesi ovat kauniita ja iloisia. Minulla on sama ongelma: kasa virkattuja erilaisia neliöitä en vaan keksi mitä niillä tekisin. Yhden kasan kokosin puseroksi ja yhä niitä riittää. Kiitos virkkaustesi esittelystä. Talvisieppari oli minusta kauniimpi. Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riitta. Olisi kiva nähdä sinunkin neliöitäsi. Tähän omaani sain hyvän vinkin. Taidan istuttaa sen kesäkassiin. Virkkaamiseen. 🤗

      Poista