18. helmikuuta 2016

Persian tiles ja "mummomandala"


Olen löytänyt uusia (virkkuu)koukuttavia ohjeita ja jämälangoille on siis ollut käyttöä, kun olen harjoitellut näitä malleja. Minä en todellakaan ole innostunut pelkistä sanallisista ohjeista (= en aina niitä ymmärrä). Käytän hyväkseni kuvia. Siispä sovellan ja lopputulema on omanlainen.

Löysin sivuston Persian tiles crochet ja tein kolme versiota kuvan perusteella.

Käytin 2,5 koukkua kaikkiin näihin paloihin vaikka langat olivat eri paksuisia.
Mustavalkoisessa oli ohuin lanka ja teen ehkä kesäksi tällä mallilla löysän topin
tai puseron. Täytyy tunnustaa, että nämä on pingotettu ja kun nuppineulat irrottaa,
palat aaltoilevat. Niiden väliin kiinnitetäänkin isoäidinneliö. Tiedä sitten,
miten palat toimivat puserossa?


Toinen - suuritöisempi - mallilöytöni oli Crochet/Hekel Mandala CAL 2016 -ryhmästä, jossa annetaan viikoittain ohje kuvien kanssa seuraavaan kerrokseen. Sivusto on englanninkielinen, enkä taaskaan seuraa tarkasti ohjeita. Kuvasta katsoin ja sovelsin.

Wigipedian mukaan mandala on ympyränmuotoinen kuvio, joka kuvaa kosmosta symbolisesti tai metafyysisesti. Niitä ovat esimerkiksi goottilaisten kirkkojen ruusuikkunat. Niitä käytetään meditaation tukena ja niitä kutsutaan myös valaistumisen symboleiksi. Niiden keskipiste kuvastaa maailmankaikkeutta ja sen syntyä.

Minulle tämä harjoitusmandala on vähemmän hengellinen.
Valkoisen langan pariksi käytin säärystimien ja baskerimyssyn jämälankaa.


Tulostimemme jälki on sen verran huonoa (liekö värikasetti loppumassa),
että arvailin kuvasta ja sitten sovelsin omanlaiseni kerroksen, mutta lopputulos on
kuta kuinkin sen näköinen kuin malli. Näytin tekemäni mandalan kuvaa parille
ystävälleni ja heidän mielestään tämä muistuttaa pitsiliinaa tai mummotyötä. Tarkoittaa, 
ettei oikein miellyttänyt. Siitä viis, vaan en tiedä itsekään, mihin tätä käyttäisin.

Yksi vaihtoehto on kiinnittää mandala tylsän värisen tyynyn päälle.
Kesällä tyyny majailee terassillamme lempipaikkani divaanin päällä.
Vai olisiko jollain teistä tälle mandalalle käyttöä?
Sen voi esimerkiksi pingottaa alustaan ja kiinnittää seinälle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti