14. helmikuuta 2016

Ystävyyden kaari

Kerron teille pienen tarinan Lumion ja Kauhakkaan ystävyyden hetkestä.

Syntyipä kerran pieni, valkoinen pallero,

joka kasvoi isommaksi, hohtavan valkoiseksi Lumioksi. Se kaipasi
kuitenkin hiukan väriä olemukseensa, jotta erottuisi muusta valkeudesta.

Niinpä hip ja hoi, korun oranssin haltija toi! Ja mustan turbaaninkin
se päähänsä sai. Näin Lumio saavutti loistonsa päivän ja pääsi muurin päälle 
ilahduttamaan ohikulkijoita. Kaikki hyvin? Oranssi koru nauratti 
sitä hetken, kunnes se tuumi: - Olisipa minulla Ystävä.

Kas, viereen tupsahti Kauhakas. Aurinkokin sädehti hyvää mieltään.

Kauhakas oli ylväs ja pystypäinen näky. Lumio ihastui heti.
Ne tutustuivat toisiinsa hetki hetkeltä paremmin ja paremmin.
Kauhakas nieli ylpeytensä ja taipui lyhyempää Ystäväänsä kohti.

Yhdessä ne ottivat vastaan lumisateen, joka peitteli ne suojaavaan syliinsä.

Näin kului yö, tuli aamunkoi ja paljastui totuus, oi.
Lumio ja Kauhakas olivat saaneet kukoistaa parhaimmat hetkensä yhdessä.

Lumio oli onnellinen Kauhakkaasta ja hyvät muistot veivät sen
uuteen päivään: - Ystävä on kuin vesikauha, joka janon sammuttaa.
Se täyttää itsensä uudelleen ja vettä ammentaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti