28. helmikuuta 2016

Kesävirkkuu talven keskellä

Ihastuin Persian Tiles -kuvioon, jota useimmat käyttävät virkatessaan peittoja. Aloittelijana halusin tehdä pienitöisemmän virkkuun ja niinpä päätin saada aikaiseksi kesätopin tai puseron.

Sanallisia ohjeita kuvion tekoon en edes yrittänyt tulkita, vaan tuijotin kuvaa ja laskeskelin silmukoiden määriä. Harjoittelin kuviota jämälangoilla ja totesin, että hiomista on; palat aaltoilivat pahasti. Niinpä puuvillalangat hankittuani, tajusin vähentää silmukoita oikeista kohdin. Ja paloja kertyy.

Kesävirkkuu talven keskellä :)
Valitsin kolme eriväristä puuvillalankaa ja käytössä on koukku 2.
Ensimmäinen pala aaltoili vielä hiukan, mutta seuraavassa osasin jo
vähentää silmukoita oikeissa kohdin. On vain edettävä oman käsialan
 mukaan ja muutettava mallia itselle sopivaksi.
Palan aloituksessa kuuden silmukan ketjusilmukkaympyrä, johon kahdeksan
pylvästä ja niiden väliin ketjusilmukka. Sitten kiinteitä silmukoita ja sen 
jälkeen neljä pylvästä samaan silmukkaan pylväiden kohdille. 
Niiden väliin seitsemän ketjusilmukkaa jne.
Samalla kun sommittelin paloja yhteen, tajusin, että en halua peittoa päälleni,
joten virkkasin pieniä isoäidinneliöitä ja erilaisia pieniä kukkaympyröitä. 
Välillä on hyvä tuulettaa virkkuukättä ja -mieltä, joten pistäydyin Hesassa
taidenäyttelyssä. Ja kas kummaa, matkalla tuli vastaan 
virkkuukuvioita niin kadulla kuin sateenvarjossa.
Sitä mukaa kun paloja kertyi, hahmottelin kesävirkkuutani lisää.
Ulkona riittää lunta. Mieli on keväinen.
Kun paloja oli arviolta etukappaleen verran tai melkein, uskalsin jo
kiinnittää paloja keskenään. Käytän parsinneulaa.
Tässä hahmottuu etukappale kaulanaukkoineen. Helmaosaan lisään
paloja epämääräisemmin, että saan siitä löysemmän. 
Palaan kesävirkkuuseen, kunhan se on valmis.

5 kommenttia:

  1. Kirsi14.55

    Moikka syrra!
    Kappas kun valitsit juuri meidän persialaisen maton värit :)
    Täällä lumetonta ja aurinkoista, toivottavasti teilläkin kohta ovat lumet jo menneen talven Lumia.
    Halit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Ehkäpä makugeeneissämmekin on hiukan samaa 😂. Kyllä se kevät sieltä tulee. Halit 😍.

      Poista
  2. Moro! Mistähän olen blogisi kirjanmerkkeihini varannut? No eisevväliä, kiva blogi kuiteskin. Kommentoin kun sitä pyytelit. Nährään! t. Annelipunneli

    VastaaPoista